Helsingin aikuisopisto

Languages Search
Suomeksi På svenska

1302030 Kulttuurikävelyjä Kalliossa 1: Aki Kaurismäki itäisessä laitakaupungissa, osa 1

Aki Kaurismäki on kansainvälisesti kuuluisin elokuvaohjaajamme, jonka tunnetuin teos on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Mies vailla menneisyyttä. Se voitti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix –palkinnon ja sen on nähnyt yhteensä noin 2,5 miljoonaa leffateatterikatsojaa yli 50 maassa. Mies vailla menneisyyttä -elokuvan keskeisimpiä tapahtumapaikkoja olivat Kallion kulmat. Kaurismäki -kävelyn osa 1 keskittyy esittelemään elokuvan legendaarisia kuvauspaikkoja. 

Kallio on Suomen urbaanein ja tiiveimmin asuttu kaupunginosa. Kallio on samalla keskeinen osa Helsinkiä, missä korkea ja matala, siveys ja synti, työ ja vapaa-aika ovat kohdanneet, sekoittuneet ja kehittyneet eri aikoina ja eri tavoin. Kulttuurikävelyt Kalliossa ovat käsitelleet alueen puistoja, muistomerkkejä, teollista- ja kulttuurihistoriaa, tragedioita ja huvipaikkoja, ravintolaelämää, merkkihenkilöitä ja arkkitehtuuria. Kevään 2020 näkökulmina ovat Aki Kaurismäen elokuvat, julkinen taide, juopottelu ja rötökset.

Tämän kurssin voi maksaa kulttuuriedulla. Kulttuuri-ja liikuntaedulla maksettua kurssimaksua ei palauteta. Tämän vuoksi voit sopia, että maksat kurssin sitten, kun sen alkaminen on valmistunut.



Teacher: Styrman Juhani

Number of places: Maximum number of course participants 20, There are available places on the course.

Name of course location: Retkipäivä, ei opistolla

Date and time: We: 18.00 - 19.30

Spring term: 13.5.2020 - 13.5.2020 (2 Lessons)

Price: 14,00 €

Registration begins: 25.11.2019 10:00

Show course calendar

Export calendar

Show other courses on the same subject