Helsingin aikuisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

1105073 Aikuisbaletti keskitaso

Huom! Opetusta ei ole 19.10.

Kurssilla käydään läpi klassisen baletin keskitason liikemateriaalia tangossa ja keskilattialla omaa kehoa kuunnellen, kauniin balettimusiikin siivittämänä. Tavoitteena on kehotietouden, vartalon linjauksen, koordinaation ja tasapainon parantaminen sekä mielen virkistäminen. Kurssi sopii aikuisbalettia vähintään 2 vuotta tanssineille. Taidetanssiin kuuluvat esittävän tanssin eri muodot, kuten baletti, jazztanssi ja nykytanssi. Tunneilla harjoitellaan kullekin lajille tyypillistä liikekieltä ja tehdään erilaisia tanssisarjoja. Kursseja on tarjolla sekä vasta-alkajille että kokeneemmille tanssijoille. Otathan huomioon kurssin tason ilmoittautuessasi.

SAAPUMISOHJEET

Opiston salit 1 ja 2 ovat 1. kerroksessa, pukuhuoneet astangakoulun tiloissa -1. ja 2. krs. Ennen klo 16 alkavilla tunneilla käytetään -1. krs pukuhuoneita, klo 16 jälk. 2. krs pukutiloja. Tule ajoissa, tuntien aikana opiston tilojen ovi voi olla lukossa.

Saat Annankadun nelinumeroisen ovikoodin ilmoittautumisvahvistuksessa sähköpostiisi. Koodi on merkitty aivan vahvistuksen loppuun näin: AK=KOODI. Ota yhteys toimistoon, jos et saanut automaattista ilmoittautumisvahvistusta heti ilmoittautumisen jälkeen. Tarkista myös roskapostisi.

Ilmoittautuminen alkaa: 7.6.2018 10:00:00

Opettaja: Susanna Nurminen

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 13, kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varalle.

Opetuspaikka: Annankatu 29 B, sali 2, Annankatu 29 B, 00100 Helsinki

Päivä ja kello: Pe: 16.45-18.15

Syyslukukausi: 7.9.2018 - 30.11.2018 (24 oppituntia)

Kurssimaksu: 144,00 €

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit