Helsingin aikuisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

1302030 Kulttuurikävelyjä Kalliossa 3: ”Lars Sonck ja Alvar Aalto Alppiharjussa – arkkitehtuurikierros Alppiharjussa”

Alppiharju on kaupunkikuvallisesti moni-ilmeinen: Idässä kaupunginosaa leimaa urbaani Harju ja kun taas lännessä, Alppilan puolelta, löytyvät laajat maisema- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat puistoalueet. Alppiharjun tekee mielenkiintoiseksi myös sen rakennuskannan kerroksellisuus. Kaupunginosassa on edustettuna eri vuosikymmenten rakentamistyylejä aina 1800-luvun lopusta alkaen. Lisäksi alueella on onnistuneita esimerkkejä uudemman rakennuskannan sopeuttamisesta vanhan rakennusperinnön rinnalle. Kokoontumispaikka ilmoitetaan myöhemmin.

Kallio on Suomen urbaanein ja tiiveimmin asuttu kaupunginosa. Kallio on samalla keskeinen osa Helsinkiä, missä korkea ja matala, siveys ja synti, työ ja vapaa-aika ovat kohdanneet, sekoittuneet ja kehittyneet eri aikoina ja eri tavoin. Kulttuurikävelyt Kalliossa ovat käsitelleet alueen puistoja, muistomerkkejä, teollista- ja kulttuurihistoriaa, tragedioita ja huvipaikkoja, ravintolaelämää ja merkkihenkilöitä. Kevään 2019 näkökulmana on arkkitehtuuri.

Ilmoittautuminen alkaa: 26.11.2018 10:00:00

Opettaja: Toimittaja Juhani Styrman

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 20, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: RETKIPÄIVÄ, EI OPISTOLLA

Päivä ja kello: Ke: 18.00-19.30

Kevätlukukausi: 5.6.2019 - 5.6.2019 (2 oppituntia)

Kurssimaksu: 12,00 €

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit