Helsingin aikuisopisto

Languages Search
Suomeksi På svenska

1105112 Seniorilattari alkeet Munkkiniemessä

Ei opetusta 16.10.

Kurssilla opetellaan perusaskeleet salsaan, sambaan, merengueen, cha cha cha:han, rumbaan, bachataan ja jiveen. Yhtä tanssia harjoitellaan noin 4 viikkoa. Tunneilla tanssitaan rivilattaria, joten paria ei tarvita. Kurssi sopii kaikille latinalaistansseista kiinnostuneille senioreille, myös miehille. Opetushallitus tukee tätä kurssia.

Tanssia senioreille -kurssit sopivat iäkkäämmille tanssijoille, niin naisille kuin miehillekin. Seniorilattaritunneilla tanssitaan latinalaistansseja soolona, joten paria ei tarvita. Sopivia kursseja löytyy sekä vasta-alkajille että kokeneemmille tanssijoille.

Opetushallitus tukee senioriliikuntaa ja -tanssia, mikä näkyy kurssikohtaisesti edullisempana hintana eläkeläisille ja yli 63-vuotialle senioreille. Alennusta ei myönnetä päätoimisessa työsuhteessa oleville. Kaikkien alennukseen oikeutettujen tulee ottaa yhteys toimistoon ennen kurssin maksamista. Alle 63-vuotiaiden eläkeläisten tulee todistaa oikeutensa kurssimaksualennukseen. Oikeus alennukseen on osoitettava joka lukukausi. Alennuksia ei myönnetä takautuvasti. Kurssille voi ilmoittautua internetissä kurssimaksua maksamatta, mutta ilmoittautumislomakkeen lisätietokenttään on lisättävä maininta alennuksesta. Ilmoittautumisen jälkeen opiskelijan tulee olla yhteydessä toimistoon ja sopia tarkemmin alennusoikeuden todistamisesta ja maksupäivästä.

Registration begins: 3.6.2019 10:00:00

Teacher: Juvonen, Airi

Number of places: Maximum number of course participants 14, There are available places on the course.

Name of course location: Munkkiniemen palvelukeskus, Laajalahdentie 30, 00330 Helsinki

Date and time: Wednesday: 15.00-16.00

Autumn term: 11.9.2019 - 4.12.2019 (16 Lessons)

79 € eläkeläiset ja yli 63-vuotiaat: 79,00 €

Show course calendar

Export calendar

Show other courses on the same subject