Helsingin aikuisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

4022100 Psykologian perusopinnot (25 op/Jyväskylän yliopisto)

Alustava ohjelma, tiedot päivittyvät kesän aikana.

Hinta: ilmoitetaan myöhemmin

Opetuspaikka: Aktiivi-Instituutti/Helsingin aikuisopisto

Aika: ryhmänohjausmalli syksy 2020-2021

Ryhmänohjaaja PsM Jukka Oksanen

Psykologian opinnoissa tarkastelet ihmisen kehitystä elämän eri vaiheissa, persoonallisuutta sekä mielenterveyttä ja psyykkisiä häiriöitä. Pääset tutustumaan myös muistin, ajattelun ja psyykkisten toimintojen hermostolliseen perustaan. 

Opinnot sopivat kaikille psykologiasta kiinnostuneille. Erityisen paljon niistä on hyötyä ihmisläheistä työtä tekeville esimerkiksi kasvatus-, sosiaali- ja terveysaloilla. Psykologiaa voi hyödyntää myös opetus- tai esimiestyössä tai siitä voi koota sivuaineen tutkintoon. 

Psykologian perusopinnot koostuvat viidestä saman laajuisesta opintojaksosta (á 5 op), yhteensä 25 opintopisteestä. Opetus järjestetään siten että opintokokonaisuus voidaan suorittaa yhden vuoden aikana. Opinnot toteutetaan ryhmänohjaajan johdolla. 

Kun opintojen toteutuminen opistossa on varmistunut, toimisto lähettää sinulle ilmoittautumisohjeet Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Opintoihin ilmoittautuminen on sitova.


Opintojaksot

Kehityspsykologia I 5 op

Aika: syksy 2020

Tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on perustietämys kehityksen keskeisistä piirteistä eri ikävaiheissa, kehityspsykologisten teorioiden ja tutkimuksen ydinkysymyksistä ja käsitteistä sekä keskeisistä kehityspsykologisista prosesseista elämän eri vaiheissa. Hän osaa yhdistellä tämän päivän ilmiöitä olemassa oleviin kehityspsykologisiin teorioihin. Englanninkielisen kurssikirjallisuuden avulla opiskelijan alakohtainen kielitaito kehittyy. Kurssilla ohjataan ja harjoitellaan tieteellistä kirjoittamista.

Sisältö: Keskeiset kehityspsykologiset prosessit, teoriat ja käsitteet elämän eri vaiheissa.

Oppimateriaalit

Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Lutz, C. (2014). Atkinson & Hil-gard's introduction to psychology (16. painos). Andover: Cengage Learning. 

Luvut 3, 9 ja 12. (e-kirja)

tai

Nolen-Hoeksma, S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Wagenaar, W. (2009). Atkinson & Hilgard's introduction to psychology (15. painos). Andover: Cengage Learning. 

Luvut 3, 9 ja 12. 

tai

Smith, E. E., Nolen-Hoeksma, S., Fredrickson, B., Loftus, G. R., Bem, D. J. & Ma-Ren, S. M. (2003). Atkinson & Hilgard's introduction to psychology (14. painos). Belmont, CA: Wadsworth/Thomson.

Luvut 3, 9 ja 12. (e-kirja)

JA

Nurmi, J.-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. (2006 tai uudempi painos). Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki: WSOY. (e-kirja)


Neuropsykologia I: Kognitiivisen neurotieteen ja neuropsykologian perusteet 5 op 

Aika: syksy 2020

Tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee kognitiivisen psykologian ja neuropsykologian historiaa ja tutkimuskohdetta sekä niiden peruskäsitteistöä ja tutkimusmenetelmiä. 

Sisältö: Opintojaksossa tarkastellaan havaitsemista, yleisesti tarkkaavaisuutta, työmuistia, säilömuistia, hermoston perusteita, neuropsykologian historiaa, aivotutkimusmenetelmiä, motorisia järjestelmiä, aistijärjestelmiä, näköjärjestelmiä, kohteen tunnistusta, spatiaalisia kognitioita, muistijälkien syntymistä ja unta.

Oppimateriaalit

Banich, M. T., & Compton, R. J. (2018). Cognitive neuroscience. Cambridge University Press. Fourth edition. Kirjan kappaleet 1-7.


Persoonallisuuspsykologia I 5 op

Tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on perustietämys persoonallisuuden keskeisistä teorioista sekä tutkimuksen ydinkysymyksistä ja mekanismeista koskien esimerkiksi persoonallisuuden biologista perustaa, motivaatiota, emootioita, selviytymiskeinoja ja sosiaalista toimintaa. Opintojaksolla opiskelija kehittää ajattelun taitojaan sekä kykyä ottaa haltuun tutkimusperustaista tietoa ja teorioita laajoistakin asiakokonaisuuksista paitsi alan asiantuntijoita kuunnellen ja yhteiseen keskusteluun osallistuen myös itsenäisesti opiskellen.

Sisältö: Opintojaksossa perehdytään persoonallisuutta koskevaan viimeaikaiseen tutkimustietoon ja erilaisiin persoonallisuuden lähestymistapoihin.

Oppimateriaalit

Haslam, N. (2007). Introduction to personality and intelligence. Thousand Oaks, CA: Sage. (e-kirja)


Kliininen psykologia I: Terveyden ja mielenterveyden psykologia 5 op

Tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää terveyden ja mielenterveyden yhteydet laaja-alaisen terveyden ja hyvinvoinnin määritelmän mukaisesti, ja opiskelijalla on tietoa mielenterveyden lähestymistavoista ja peruskäsitteistä sekä psykologialle ominaisista tavoista käsitteellistää mielenterveyden häiriöitä. Lisäksi opiskelija tunnistaa psykologin ammattikäytäntöön liittyvät terveyden ja mielenterveyden interventiot (tutkimukset, neuvonta- ja ohjantatyö sekä psykoterapia) ja on alustavasti perehtynyt psykologin asiantuntijuuteen sekä sen sovelluksiin terveydenhuollossa.

Sisältö: Perehdytään mielenterveyden lähestymistapoihin ja peruskäsitteisiin, psykologin toimintaan ja orientaatioperustaan eri ikäisten terveyden ja mielenterveyden kysymyksissä, mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyteen, elämänkulkuun liittyviin kriittisiin vaiheisiin, kriiseihin ja mielenterveyden ongelmiin, mielenterveyden häiriöiden luokittelujärjestelmiin, terveyden ja mielenterveyden interventioihin sekä psykologin asiantuntijuuteen terveydenhuollossa.

Oppimateriaalit

Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Lutz, C. (2014). Atkinson & Hilgard's introduction to psychology (16. painos). Andover: Cengage Learning. Luvut 14–16. (e-kirja) tai

Nolen-Hoeksma, S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Wagenaar, W. (2009). Atkinson & Hilgard's introduction to psychology (15. painos). Andover: Cengage Learning. Luvut 14–16. tai 

Smith, E. E., Nolen-Hoeksma, S., Fredrickson, B., Loftus, G. R., Bem, D. J. & Ma-Ren, S. M. (2003). Atkinson & Hilgard's introduction to psychology (14. painos). Belmont, CA: Wadsworth/Thomson.Luvut 14–16. (e-kirja)

JA

Lönnqvist, J., Heikkinen, M., Henrikson, M., Marttunen, M. & Partonen, T. (toim.) (2007 tai uudempi). Psykiatria. Helsinki: Duodecim.

2007 painos: luvut 1–4, 17, 27–28, 30 ja 33. tai

2013 painos: luvut 1, 3–4, 23, 26–27, 29 ja 31.

JA

Kumpulainen, K., Aronen, E., Ebeling, H., Laukkanen, E., Marttunen, M., Puura, K. & Sourander, A. (toim.) (2017). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Duodecim. Osat I (s. 20–112), II (s. 116–191) ja IV (s. 428–481).


Psykologian tutkimusmenetelmät I 5 op

Tavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee tieteellisen ajattelun perusteet, psykologian tyypilliset tutkimusasetelmat ja tiedonhankintamenetelmät sekä tutkimuksen teon vaiheet ja niihin liittyvät eettiset kysymykset. Tavoitteena on myös lisätä ymmärrystä siitä, kuinka tutkimustieto vaikuttaa psykologin ammattikäytäntöön. Englanninkielisellä kurssikirjallisuudella pyritään lisäämään opiskelijan alakohtaista kielitaitoa.

Sisältö: Opintojaksossa tarkastellaan mm. hypoteeseja, tutkimuseettisiä kysymyksiä, mittaamista ja muuttujia, kokeellisia asetelmia, itsearviointimenetelmiä, haastattelua ja havainnointia, muuttujien riippuvuussuhteita ja laadullisia menetelmiä.

Oppimateriaalit

Coolican, H. (2014). Research methods and statistics in psychology (6. painos). London: Hodder. Luvut 1-12. E-kirja.
tai
Coolican, H. (2009). Research methods and statistics in psychology (5. painos). London: Hodder. Luvut 1–10 ja 22–23.

SEKÄ

Metsämuuronen, J. (2011). Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Helsinki: International Methelp, Booky.fi. E-kirja. Luku III (kappaleet 18-24).


Avoimen yliopiston peruutusehdot

  • Opintopaikan voi perua maksutta 14 päivää ennen opintojen alkua. Jos opintomaksu on maksettu, summa palautetaan kokonaisuudessaan opiskelijalle.
  • Opisto perii koko opintomaksun, jos peruutus tulee alle 14 päivää ennen opintojen alkamista, tai jos et peru opintoja ja jätät paikan käyttämättä.
  • Huom! Liittojen jäsenet: Opisto perii täyden, alentamattoman, opintomaksun, jos peruutus tulee myöhässä tai jätät paikan käyttämättä.
  • Opintomaksu palautetaan kokonaisuudessaan opiskelijalle, jos opisto peruuttaa koulutuksen.

Huom! Jos olet Ammattiliitto Pro ry:n jäsen, voit ilmoittautua ja jättää opinnot kokonaan maksamatta. Tarkastamme jäsenyytesi elo-syyskuussa ja lähetämme sitten sinulle uuden laskun. Jos olet jäsen, kirjoita ilmoittautumislomakkeen lisätietoriville "Pro". Paikkoja on rajoitetusti.

Opettaja: Oksanen Jukka

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 20, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Helsingin aikuisopisto (katso infotaulusta), Runeberginkatu 22–24, 00100 Helsinki

Syyslukukausi: 15.9.2020 - 31.12.2020
Kevätlukukausi: 1.1.2021 - 3.5.2021

Kurssimaksu ilmoitetaan myöhemmin: 9999,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 1.6.2020 10:00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit