Iitin kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

Tervetuloa Iitin Kansalaisopiston uusille sivuille!

Ennen ilmoittautumista huomioi seuraavat asiat:

1. Kevään kursseille ilmoittautuminen käynnistyy 18.12.2017 klo 12.00. Ilmoittautuminen koskee nyt KAIKKIA, myös syksyllä kurssinsa aloittaneet ilmoittautuvat uudestaan kevään 2018 kursseille. Etusija kevään kursseille on syksyn kursseilta jatkavilla.

2. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Kurssien laskut lähetetään tammikuun loppuun mennessä postitse ilmoittautumisen yhteydessä annettuun osoitteeseen.

3. Mikäli maksat kurssin Tyky- tai Smartum-seteleillä, on kurssimaksu maksettava kahden viikon kuluessa kurssin alkamisesta eli ennen laskutusta.

4. Kurssimaksuihin on mahdollista saada alennusta: 1. Työttömät kurssimaksu -50% (todistus työnhaun voimassaolosta toimitetaan rehtorille tammikuussa 2018 vkon 6 mennessä). 2. Opintoseteliä (arvo 15 euroa) voi anoa. Edun voi saada maahanmuuttajat, työttömät, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat, oppimisvaikeuksia kokevat sekä senioriväestö ja eläkkeellä olevat. OPM myöntämä avustus oli lukuvuodelle 2017-2018 2500 euroa, josta osa on käytetty  jo syksyllä 2017. 3. Vähävaraiselle henkilölle, joka haluaa opiskella useammassa kuin kahdessa ryhmässä, voi rehtori myöntää maksuvapautuksen kursseista hakemusten perusteella.

5. Opintoryhmän alkamisen edellytys on, että ryhmään on ilmoittautunut riittävä määrä opiskelijoita. Jos opiskelijoiden vähimmäismäärä alittuu toistuvasti, kurssi keskeytetään. 

6. Kurssipaikan peruminen on tehtävä ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen viiden päivän sisällä opiston toimistoon soittamalla  040 55 46 502, kirjallisesti tai sähköpostitse. Opettajat eivät ota vastaan kurssipaikkojen peruutuksia! Kursseilla, joilla on ennakkoilmoittautuminen, peruutukset on tehtävä viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä. Peruuttamattomasta kurssi-ilmoittautumisesta peritään koko kurssin hinta.  Maksettuja kurssimaksuja ei palauteta.

7. Opistosta riippumattomista syistä johtuvista sali- tai muiden tilavuorojen peruuntumisesta tai opettajan poissaolon takia opetuskerran peruuntumisesta ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan opiskelijoille sekä pyritään järjestämään korvaava opetuskerta. Mikäli opisto peruu kurssin, ilmoitetaan siitä tekstiviestillä ja sähköpostilla noin viikkoa ennen kurssin alkua.

8. Kursseille ilmoittautuminen etenee seuraavasti: klikkaa vasemmalla vihreästä palkista kurssit -kohtaa, tulet sivulle jossa kurssien toteutuspaikat, klikkaa kurssisi toteutuspaikkaa, jonka jälkeen etenet pääluokat sivulle, valitse pääluokka klikkaamalla sitä. Tämän jälkeen valitset aineen ja päädyt sitä klikattuasi kurssin kohtaan josta tapahtuu ilmoittautuminen. 

Ilmoittautumispolku etenee esimerkiksi 

a): Kausala - kielet (pääluokka) - espanja - kurssit, josta voit valita haluamasi kurssin: espanjan 3. vuosikurssi + ilmoittautuminen. 

b): Lyöttilä - tanssi ja liikunta (pääluokka) - jumpat ja kahvakuula - kurssit - Lyöttilän jumppa, miehet tai Lyöttilän jumppa, naiset + muista ilmoittautuminen

c): Kausala - posliininmaalaus (pääluokka) - kurssit jossa kaikki posliininmaalauskurssit, valitse mieleisesi ja ilmoittaudu kurssille

Kun olet klikannut ilmoittautumiskohtaa, se muuttuu  harmaaksi ja tieto siirtyy ostoskoriin. Tämän jälkeen sinun pitää vielä ilmoittautua, eli täyttää ilmoittautumislomake, jonka löydät joko klikkaamalla uudestaan harmaaksi mennyttä ilmoittautumiskohtaa tai vasemmalla vihreässä palkissa olevaa ostoskori-kohtaa. Tämän jälkeen aukeaa ilmoittautumislomake, joka tulee täyttää huolellisesti ja tallentaa ennen lähettämistä. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on hyväksytty. 

Ostoskorista ei lähde sinulle laskuja, vaan sinne kertyy ne kurssit, joihin olet ilmoittautumassa.

Tervetuloa kursseille!


Ajankohtaista

  • 99999

    Netti-ilmoittautumisen harjoittelukurssi

    Paikka: Kausalan alakoulu, Juoksijantie 22, 47400 KAUSALA
    Kevätlukukausi: 11.1.2018 - 5.4.2018
    Ilmoittautuminen alkaa: 18.12.2017 9:00:00
    Paikkoja: 100
    kurssilla on tilaa