null
Dialogissa korjaavan tarinan kanssa –kirjoitus- ja kirjallisuuskurssilla on mahdollisuus sanallistaa oman menneisyyden kokemuksia uudella tavalla, uusia merkityksiä aikaansaaden. Korjaava tarina on parhaimmillaan muistojamme hoitavaa, kokemaamme eheyttävää, so. kirjoittajaa näkyväksi tekevää. Korjaava tarina kuulee tarpeemme: korjaava tarina voi olla muutosten mahdollistaja ajatuksissa, tunteissa ja valinnoissa. Korjaavassa tarinassa vahvistamme valitsemaamme ja kuulemme itsemme arvostaen.
Ohjaajan opastuksella hakeudumme oman luovuuden ulottuvuuteen. Meillä on kurssimme aikana mahdollisuus käyttää erilaisia työvälineitä kynän ja paperin lisäksi: valokuvaus, maalaus, retkeily, luontokohtaaminen, draama jne. Lyhytkurssi toteutetaan leirinä (yöpymismahdollisuus), jolloin oman näkökulman avartamiseen ja oman tarinan löytämiseen tarjoillaan prosessikirjoittamisen tila. Et tarvitse aiempaa harrastuneisuutta kirjoittamisen parissa.
Yöpymisestä veloitetaan kurssimaksun yhteydessä 15 euroa viikonlopulta. Ota mukaan omat liinavaatteet, pyyhkeet, peitto ja evästä.
Opettaja: Jarna Pihlajamäki
Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 10, kurssilla on tilaa.
Opetuspaikka: Vallaspellontie 48, JoutsaPäivä ja kello: Pe: 12.00 - 20.00 La: 10.00 - 22.00 Su: 10.00 - 15.00
Kevätlukukausi: 9.6.2023 - 11.6.2023 (30 oppituntia)
Kurssimaksu: 45,00 €
Ilmoittautuminen alkaa: 28.10.2022 9.00
Ilmoittaudu viimeistään: 1.6.2023 0.00
Lisää kurssi omaan kalenteriisi
Näytä saman aineen muut kurssit