null

Revontuli-Opisto

Kielet Haku
På svenska In English

11030040S Öljy- ja akvarellimaalaus B

Tällä kurssilla on tavoitteena saada opiskelijat orientoitumaan taiteeseen oman tekemisen avulla. Maalaus on pääasia, mutta ohessa on tarjolla myös teoriatietoa, joka herää eloon käytännön avulla.

Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että jatkaville kuvantekijöille. Aloittajien kanssa tutustutaan maalausvälineisiin ja –pohjiin,  siveltimiin ja niiden huoltoon, sommittelu- ja väriopin alkeisiin (värin nimi, luonne, värin valo-opillinen ja materiaalinen olemus) ja maalaustekniikoihin. Jatkavien kanssa kerrataan ja syvennetään näitä samoja aiheita. Pääpaino on aina kuitenkin itse tekemisessä ja tekemällä oppimisessa.

Vuosi päättyy yhteisnäyttelyyn, jolloin opiskelijoille tulevat näyttelyn järjestämisen ja ripustamisen perusteet tutuiksi.
Oppilaat hankkivat omat välineet heille toimitettavan luettelon mukaisesti. Ensimmäiselle tunnille mukaan muistiinpanovälineet ja luonnoskirja.

Ei opetusta 20.10. ja 9.3.




Opettaja: Tervahauta Liisa

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 10, Ilmoittautuneita 9, Vapaita paikkoja 1

Opetuspaikka: Kitisenranta, kuvataidetila, Vasantie 11, 99600 SODANKYLÄ

Päivä ja kello: Ke: 15.00 - 17.30

Syyslukukausi: 15.9.2021 - 1.12.2021 (33 oppituntia)
Kevätlukukausi: 26.1.2022 - 20.4.2022 (36 oppituntia)

Kurssimaksu: 145,00 €

Erämaksumahdollisuudet:
Kahdessa erässä:
   Kevät: 75,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 10.8.2021 0.00

Ilmoittaudu viimeistään: 10.9.2021 0.00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit

1
Ilmoittaudu