Seinäjoen kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

30161 Kasvuryhmä: Sielukkaan vetelehtimisen taito - ole hyvä itsellesi

Tällä kurssilla tasataan hengitystä sielukkaan vetelehtimisen hengessä. Osallistuja voi rauhoittua ja hiljentyä itsensä äärelle erilaisten luovuuden elementtien avulla: kirjoittaminen, maalaaminen, musiikki, liike ja tanssi ohjaavat lempeästi omien luovien voimien alkulähteelle. " Levossa luovuus nostaa päätään, sydän on valmis puhumaan" - ajatus seuraa kantavana voimana läpi koko kurssin ajan. Tällä kurssilla opetellaan omistautumaan elämän jokaisena päivänä sille uudelle kiintoisalle henkilölle, joka juuri sinä päivänä olet. Jokainen työskentelee itselleen, itseään varten, mutta työskentelyn tuotoksia jaetaan ohjatusti myös toinen toisillemme. Tehtyjä töitä ei arvioida eikä arvostella. Mitään ns. taiteellisia taitoja ei tarvita - kaikki taidot löytyvät osallistujasta erilaisten luovien menetelmien myötä, ohjatusti ja turvallisesti. Omat sisäiset voimavarat, intuition viisaus, herätellään ja kannatellaan rikastuttamaan jokapäiväistä elämää - sallitaan kaiken tarvittavan tulla näkyväksi. Tällä kurssilla jokianen osaa, kaikki on oikein ja tärkeää: luodaan, löydetään, vastaanotetaan, oivalletaan, iloitaan ja kun sydän ja mieli on yhdessä mukana luomisessa - silloin alkaa tapahtua ihmeitä. Maalaustarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun. Mukaan tarvitset kirjoittamista varten vihon ja kyniä, alkurentoutukseen jumppamaton.

Opettaja: Heli Orava, Terveydenhoitaja, Kirjallisuusterapiaohjaaja, Ekspressiivisen taideterapian opiskelija

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 12, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Kansalaiskampus, B408, Taidetila Akkuna (piirustus ja maalaus), 4. krs, Kalevankatu 33, 60100 Seinäjoki

Päivä ja kello: Ke: 17.30 - 19.45

Syyslukukausi: 23.9.2020 - 25.11.2020 (18 oppituntia)
Kevätlukukausi: 13.1.2021 - 24.3.2021 (18 oppituntia)

Kurssimaksu: 37,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 17.8.2020 16:30 (Ilmoittautumisen alkamiseen 2 päivää)

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit